Tuoreet JATin ansiomerkin saajat, Tarja Tamminen ja Seija Kauppinen

JAT on palkinnut vuodesta 1999 lähtien työssään ansioituneita julkisen alan viestinnän ammattilaisia kultaisella ansiomerkillä. Merkki on suunniteltu aikanaan oppilastyönä Lahden Muotoiluinstituutissa, ja merkkejä on tähän mennessä myönnetty reilut 20. Luettelo saajista löytyy täältä.

Viimeisimmät merkit luovutettiin Lahden Viestintäpäivien yhteydessä viestintäpäällikkö Tarja Tammiselle (kuvassa vas.) ja viestintäpäällikkö Seija Kauppiselle. Heillä kummallakin on takanaan pitkä ura julkisen alan viestintätehtävissä ja he molemmat nauttivat sekä kollegoidensa että yhteistyökumppaneidensa arvostusta.

Ohessa otteita mitalien myöntämisperusteista:

Tarja Tamminen on tehnyt pitkän uran julkisen sektorin viestijänä. Ensiaskeleet urallaan hän otti 1970-luvulla Lääkintöhallituksessa, jonka vastuulla olivat tuolloin sairaaloiden, terveyskeskusten, lääkärien, kätilöiden, apteekkien ja lääkkeiden valmistuksen valvonta sekä terveydenhoidon kehittäminen. Niinä aikoina alkoi myös terveyshaittojen ehkäisy valistuksen avulla. Kun HIV/AIDS rantautui Suomeen vuonna 1983, Tarja sai vastuulleen AIDS-valistuksen, jonka uranuurtajia hän oli. Lisäksi hän aukoi latua koulujen seksuaalivalistukselle ja toimitti aiheesta lehteä, joka jaettiin kaikille 15-vuotiaille.

Kun Lääkintöhallitus ja Sosiaalihallitus yhdistettiin vuonna 1991 uudeksi Sosiaali- ja terveyshallitukseksi (sittemmin Stakes, nyt THL), Tarja siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöön jatkamaan siellä työtä terveyden edistämisen parissa. Muun muassa alkoholista, tupakasta ja seksitaudeista viestiminen oli suomalaisessa asenneilmastossa haastavaa, mutta Tarja osasi ottaa asiat asioina. Myöhemmin STM:n viestintäpäällikkönä Tarja erikoistui erityistilanteiden viestintään ja loi pohjan esimerkiksi sikainfluenssan kaltaisten tarttuvien tautien viestinnälle.

Vuonna 2006 Tarja siirtyi Valviraan, jonka viestintää ovat viime vuosina värittäneet monet kohut, kuten valelääkärikohu, virkamiesten saamat syytteet ja nyt aivan viimeksi alkoholisäännösten soveltamiseen liittynyt ns. viskigate. Tarja on toiminut kaikki nämä ajat viestinnän ammattilaisen ottein, rauhallisesti ja provosoitumatta, vaikka organisaatio on ollut usein äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Tilanne on itse asiassa ollut jokaisen viestinnän ammattilaisen pahin painajainen: kun yksi kohu on loppunut, toinen on alkanut.

Kollegat tuntevat Tarjan suorapuheisuudesta, jota kuitenkin aina värittää pieni ilkikurisuus. Heille perinnöksi Tarjan pitkästä urasta jää varmasti elämään ainakin yksi Valviran tammikuiseen tiedotteeseen sisältynyt virke: ”Valvira on kyvytön ja ennen kaikkea haluton rajoittamaan kansalaisten sananvapautta”.

-----

Myös Seija Kauppinen on tehnyt viestinnän eri tehtävissä lähes 40 vuoden työuran, josta viimeiset liki 20 vuotta yhtäjaksoisesti julkisen alan organisaatioissa. Hänen työpaikkojaan ovat tuona aikana olleet Suomen Ulkomaankauppaliitto (1996–1999), Kuntien eläkevakuutus (2000–2006) ja vuodesta 2006 alkaen Kela. Lisäksi hän työskenteli 80-luvulla kolmen vuoden ajan Helsingin kaupungin energialaitoksella.

Ensimmäinen työpaikka Seijalla oli Keskossa, ja sen lisäksi hän työskennellyt yksityisellä sektorilla Säästöpankkiliitossa ja SKOP:ssa sekä lyhyen aikaa myös Radiolinjalla. Huikea ura siis kaiken kaikkiaan!

Uransa aikana Seija on suorittanut useita laajoja viestinnän koulutuskokonaisuuksia, kuten Turun kauppakorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksen Viestinnän johtaminen -ohjelman, Markkinointi-instituutin Tiedotustoiminnan johtaminen –ohjelman. Inforviestinnän Viestintäpäällikkö -ohjelman ja COMMA-julkishallinnon viestinnän johtaminen -ohjelman.

Kollegoille ja työtovereille Seijan jatkuva halu oppia uutta ja tutustua erilaisiin uusiin viestinnän keinoihin on ollut esimerkillistä. Lisäksi Seija on osallistunut aktiivisesti JATin rientoihin ja ollut mukana myös JATin hallituksessa suunnittelemassa yhdistyksen toimintaa.

Seijalle ansiomerkkiä esittivät hänen jattilaiset työtoverinsa Kelasta.

JAT ry / 
Puheenjohtaja Päivi Kari

Kuva: Henri Lassander

Katselukerrat: 378

Kommentti

Sinun tulee olla Julkisen alan tiedottajat ry:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Julkisen alan tiedottajat ry

Tietoja

 

© 2018   Created by JAT.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot