Viestintäpäivät

JAT järjestää vuosittain jo perinteeksi muodostuneet kaksipäiväiset Viestintäpäivät, joiden teemat ja esiintyjät suunnitellaan aina mahdollisimman ajankohtaisiksi ja jäsenistöä yleisesti kiinnostaviksi.


Vuoden 2017 Viestintäpäivät järjestettiin Hyvinkäällä


Hyvinkäällä 16.–17.3.2017 järjestettyjen päivien teemoina olivat some, erilaiset kriisit ja Suomen tulevaisuus. Samalla pääsimme juhlistamaan sekä Suomen että Hyvinkään omaa 100-vuotisjuhlavuotta.

Tilaisuus pidettiin perinteikkäällä Villatehtaalla, alueella myös sijaitsevan kaupungintalon naapurissa. Samalla tulimme kunnioittaneeksi kaupungin pitkää historiaa villatuotannossa.

Ensimmäinen villakehräämö perustettiin Hyvinkäälle jo 1890-luvulla ja villaa tuotettiin kaupungissa aina 1990-luvulle asti. Ainakin osa meistä muistaa varmaankin vielä Hyvilla Oy:n ja sitä seuranneen valtionyhtiö Valvillan.

Kehräämötoiminnan aloitti aikoinaan Ossian Donner -niminen henkilö, joten Studio Donner Villatehtaalla sopi hyvin 100-vuotisjuhlien pitopaikaksi.

Päivien ohjelmassa olivat seuraavat esitykset:

  • Hyvinkään kaupungin tervehdys, tarina ja tulevaisuudensuunnitelmat
    sivistystoimenpäällikkö Pentti Halonen ja viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund

  • Virkamies, vihapuhe ja vastayhteisöt, viestintäjohtaja Mika Mäkinen,
    sisäministeriö - Ks. esityskalvot (pdf)

  • Uusia työvälineitä somen tunnesisältöjen analysointiin ja hyödyntämiseen,
    tutkija, tekniikan tohtori Jari Jussila, Tampereen teknillinen yliopisto - Ks. esityskalvot (pdf)

  • Kriisiviestintä Hyvinkään ampumistapauksen yhteydessä, viestintäpäällikkö Sari-Leena Lund,
    Hyvinkään kaupunki - Ks. esityskalvot (pdf)

  • Some ja älypuhelinsovellukset kriisiviestinnän kanavina, tutkija Laura Hokkanen,
    Pelastusopisto - Ks. Prezi-esitys

  • Kansainvälinen infovaikuttaminen, ajankohtaisviestintäyksikön päällikkö Vesa Häkkinen,
    ulkoministeriö - Ks. Prezi-esitys

  • Viestinnän merkitys pitkäkestoisissa häiriötilanteissa, viestintäpäällikkö Katja Ahola, Huoltovarmuuskeskus - Ks. esityskalvot (pdf)

  • Case Migri: Kun kriisi yllättää, eikä ihan heti lopukaan..., viestintäpäällikkö Aino Likitalo, Maahanmuuttovirasto - Ks. esityskalvot (pdf)

  • Suomi100 ja Luonnon päivät: Miten eri toimijat saatiin toimimaan ja viestimään yhdessä? viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, Metsähallitus (Esityskalvoissa on liikaa kuvia ladattaviksi, kalvot voi pyytää tarvittaessa suoraan Päivi Rosqvistilta, osoite etunimi.sukunimi@metsa.fi)

  • Suomi vuonna 2117? Tulevaisuuden tutkija, emeritusprofessori Esko Valtaoja


Iltaohjelma Knehtilän luomutilalla jäi sekin varmasti osallistujien mieleen. Ihanan illallisen lomassa saimme nauttia myös Diandran ja Mika Ikosen lauluesityksistä.

Viestintäpäiville osallistui jälleen suuri joukko julkisen viestinnän ammattilaisia, yhteensä 68 JAT:n jäsentä.

Ks. myös Hannu Waherin ottamat valokuvat Viestintäpäiviltä.

--------------------------------

Kuvauksia aiempien vuosien Viestintäpäivistä:

Turku 17.–18.3.2016

Lahti 19.-20.3.2015

Oulu 27.-28.3.2014

Helsinki 14.-15.3.2013

Kommentti

Sinun tulee olla Julkisen alan tiedottajat ry:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Julkisen alan tiedottajat ry

Tietoja

 

© 2017   Created by JAT.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot